Luhanka on mukana Astetta alemmas -energiansäästökampanjassa
Koko Keski-Suomi säästää energiaa!
Luhangan kunta osallistuu valtakunnalliseen Astetta alemmas –energiansäästökampanjaan yhdessä kaikkien muiden Keski-Suomen kuntien kanssa. Kampanja käynnistetään maakunnan kaikissa kunnissa Energiansäästöviikolla 10.–16.10.2022.
Energiansäästöviikko on valtion kestävän kehityksen yhtiö Motivan valtakunnallinen vuosittain järjestämä kampanja, jolla edistetään energiansäästöön ja kestävään kulutukseen liittyvää tekoja ja yleistä tietoisuutta. Venäjän sotatoimet Ukrainassa ovat aiheuttaneet laajoja vaikutuksia energian saatavuuteen ja hintaan. Paitsi Suomessa, myös koko Euroopassa etsitään nyt tehokkaita ja nopeavaikutteisia keinoja energiansäästöön ja samalla fossiilisista energialähteistä irtautumiseen. Siksi vuodesta 1996 asti vietetty teemaviikko onkin tänä vuonna aivan erityisen ajankohtainen. Tärkeän asian esillä pitämistä jatketaankin koko lämmityskauden jatkuvassa energiansäästökampanjassa.
Energiansäästöviikko haastaa tarttumaan energiatekoihin
Tulevan Energiansäästöviikon aikana Keski-Suomen kunnissa, yrityksissä ja kouluissa tuodaan teemaa esille eri tavoin. Myös Luhangan koulussa, kuten myös palvelukeskus Tuuliharjussa teemaviikko tulee näkymään energian säästämiseen liittyvänä ohjelmana. Virastotalolla taas mm. kiinnitetään huomiota jätteiden lajitteluun, aloitetaan muovin kierrätys ja huolehditaan tarkasti valojen ja sähkölaitteiden sammuttamisesta työpäivän päätteeksi.
Kaikki kuntalaiset haastetaan säästämään energiaa erityisesti Energiansäästöviikolla, mutta myös jatkamaan sitä teemaviikon jälkeenkin. Tulevalle lämmityskaudelle ajoittuvassa energiansäästökampanjassa kannustetaan tekemään nopeavaikutteisia ja konkreettisia energiansäästötoimia. Tavoite on kaikille yhteinen kotona, liikenteessä, työpaikoilla ja oppilaitoksissa. Määrätietoisilla toimenpiteillä ja osallistumisella on nyt suuri merkitys.
Energiatekoja ovat esimerkiksi:
- Huonelämpötilan laskeminen
- Nopea suihkussa käyminen
- Led-valojen käyttäminen
- Ilmastoystävällisen ruuan kuluttaminen
- Hävikkiruuan välttäminen
- Kierrätystuotteiden hankkiminen ja omien tavaroiden kierrättäminen
- Työmatkaliikunta
- Joukkoliikenteen ja kimppakyytien suosiminen
- Energiankulutuksen seuranta ja kulutuspiikkien välttäminen
Katso laajempi vinkkilista Hiilineutraali Keski-Suomi 2030 -tiekartan verkkosivulta. Vinkkejä löydät myös Astetta alemmas -kampanjan omilta verkkosivuilta.
Mikä voisi olla teidän perheenne, yrityksenne tai yhteisönne oma energiateko? Ota haaste vastaan ja ilmoita energiateko verkkolomakkeella. Kolme keskisuomalaista energiatekoa palkitaan energiaa säästävillä palkinnoilla. Energiatekoja käytetään esimerkkeinä ilmastoviestinnässä. Verkkolomake on Astetta alemmas -kampanjan oma, ei Luhangan kunnan organisoima.
Energiansäästökampanjan taustalla ovat työ- ja elinkeinoministeriö, Energiavirasto, Motiva, valtioneuvoston kanslia, ympäristöministeriö ja Sitra. Koko Keski-Suomi säästää energiaa! -viestintäkampanjasta vastaa puolestaan ympäristöministeriön rahoittama ja Keski-Suomen liiton koordinoima Tukea Keski-Suomen kuntien ilmastotyöhön -hanke.