Kuntainfo
Hallinto ja palvelut
Tapahtumat
Elinkeinot
Kiinteistöpalvelu

1.2.2013

Yksityisteiden valtionavustushakemukset käsitellään keskitetysti vuodesta 2013 alkaen Pirkanmaan ELY-keskuksessa

 

Yksityisteiden valtionavustushakemukset ja niihin liittyvät maksatukset käsitellään ensi vuoden alusta valtakunnallisesti keskitetysti. Kaikki yksityisteiden valtionavustushakemukset ja valtionavustukseen liittyvät maksatuspyynnöt toimitetaan 1.1.2013 alkaen käsittelyyn Pirkanmaan ELY-keskukseen.


Valtionavustuskelpoisille yksityisteille voidaan myöntää harkinnanvaraista avustusta tien parantamiseen. Avustuksen hakijana voi olla tiekunta tai kunta. Valtionavustusta voi hakea ympärivuotisesti.

Siirtymällä koko maan osalta keskitettyyn hakemuskäsittelyyn elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus yhtenäistää hakemuskäsittelyn ja maksatuksen toimintatapoja. Hakemuskäsittelyn keskitettyä toimintatapaa on kehitetty jo useampana viime vuotena viiden ELY-keskuksen alueella.

Alueellinen ELY-keskus hoitaa jatkossakin itsenäisesti avustuskäsittelyyn sisältyvät maastotarkastukset ja valvonnan. Avustusten myöntämisestä päättää edelleen se ELY-keskus, jonka alueella yksityistie sijaitsee.

Sen sijaan kaikki yksityisteiden valtionavustushakemukset ja valtionavustukseen liittyvät maksatuspyynnöt toimitetaan 1.1.2013 alkaen käsittelyyn Pirkanmaan ELY-keskukseen:

Pirkanmaan ELY-keskus
Yksityistiet
PL 297
33101 TAMPERE

yksityistiet@ely-keskus.fi

Ennen avustushakemuksen lähettämistä tiekunnan on hyvä tutustua lisätietoihin yksityisteiden valtionavustuksen hakemusmenettelystä ja avustuksen saamisen edellytyksistä internet-sivuilla:

www.ely-keskus.fi/fi/Liikenne/Yksityistieavustukset

Lisätietoja Liikenteen asiakaspalvelusta (ma - pe klo 9 - 16)

puh: 0206 90303     Yksityistieneuvonta
puh: 0206 90300     Liikenteen asiakaspalvelu (suomeksi)
tel:   0206 90301     Trafikens kundtjänst (på svenska)
liikenteen asiakaspalvelu@ely-keskus.fi

Yksityisteiden avustukset tiedote





 


 

Kuulutukset

13.4.17 - Kunnanvaltuusto 2017-2021

 

7.4.17 - Jätehuoltomaksujen maksuunpanoluettelo vuodelle 2017

 

20.3.17 - Nuorten kesätyöpaikat 2017

 

15.3.17 - Luhanka, Pien-Päijänteen rantaosayleiskaava

 

13.3.17 - Kuntavaaliehdokkaat 2017

 

1.3.17 - 2017 KUNTAVAALIT

 

22.2.17 - Luhangan kunnan kunnossapitoavustukset yksityisteille

 

13.2.17 - VUODEN 2017 KUNTAVAALIT LUHANGASSA

 

16.1.17 - Asiointiliikenne Joutsaan

 

19.6.13 - Rantaosayleiskaavoituksen vireilletulo ja ennakkotietoa maanomistajille

 

8.1.13 - Luhangan kunnan vesihuoltolaitosten toiminta-alueet

 

Tiedotteet

13.4.17 - Pien-Päijänteen rantaosayleiskaava

 

7.4.17 - Vanhuspalveluiden odotusajat 2016 - 2017

 

30.3.17 - LUHANGAN OSAKASKUNNAN VUOSIKOKOUS

 

13.3.17 - Pien-Päijänteen rantaosayleiskaava

 

26.1.17 - Tapahtumakalenterin päivitys

 

17.3.16 - Tiedote tiekunnille

 

23.10.15 - Lomituspalvelujen Sysmän paikallisyksikkö

 

20.7.15 - Pyydysmerkkien myynti Luhangan osakaskunnan vesialueella

 

8.12.14 - Joutsan ilta- ja viikonloppupäivystys loppuu 1.1.2015 alkaen

 

10.6.14 - Pien-Päijänteen rantaosayleiskaavan ajankohtaistiedote

 

1.2.13 - Yksityisteiden valtionavustushakemukset käsitellään keskitetysti vuodesta 2013 alkaen Pirkanmaan ELY-keskuksessa

 

24.9.12 - TONTTEJA HEPOLUHDASTA

 

6.6.12 - Kaavoituskatsaus 2012

 

24.1.12 - ELÄINLÄÄKÄRITIEDOTE

 

22.12.10 - Ympäristöterveydenhuollon palvelut 1.1.2011 alkaen